Tutkimus ja trendit: Kohderyhmätieto/asiakasymmärrys

"Tunne asiakkaasi" on yksi liiketoiminnan perussäännöistä. Ja halutun viestin tehokkaan läpimenon takaamiseksi on entistä tärkeämpää, että markkinointi perustuu asiakasymmärrykseen sekä kohderyhmien tunnistamiseen.

Tutkimme jatkuvasti mainospintojemme tavoittavia yleisöjä tietääksemme tarkemmin ketkä mainospintojamme katselevat ja milloin he katselevat. Tunnemme myös eri mainosympäristöjen ominaispiirteet, joten tiedämme millaisia kohderyhmiä saamme kussakin ympäristössä tehokkaimmin kiinni. Teemme myös jatkuvasti työtä ymmärtääksemme paremmin kohderyhmien tarpeita, sillä sitä kautta mahdollistamme asiakkaillemme yhä paremman mahdollisuuden tavoittaa haluttu yleisö oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja oikealla viestillä.

Clear Channelin tavoitteena on olla alan edelläkävijä datan hyödyntämisessä. Tästä esimerkkinä olemmekin ensimmäisenä media-alan toimijana kehittäneet ulkomainosyleisöjä profiloivan suunnittelutyökalun, Audience Enginen, joka mahdollistaa täysin uudenlaisen ja älykkäämmän tavan kohdentaa kodin ulkopuolista mainontaa.

Kohderyhmätieto/asiakasymmärrys

Rakenna vaikuttava brändielämys isoilla digitaalisilla mainospinnoilla

Mikä tekee brändistä kuuluisan? Entä miten tätä mielikuvaa saadaan kaikista tehokkaimmin välitettyä? Saadaksemme näihin kysymyksiin vastauksen annoimme erilaisia tutkimusmenetelmiä monipuolisesti hyödyntävälle tutkimusyritykselle (Cog Research, 2016)..

kampanjoiden-optimointi@2x

Kampanjoiden optimointi

Tutkimme jatkuvasti mainospintojemme tavoittavia yleisöjä tietääksemme tarkemmin ketkä pintojamme katselevat ja milloin. Huolellisen analyysin kautta mahdollistamme asiakkaillemme yhä paremman mahdollisuuden tavoittaa haluttu kohderyhmä oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja oikealla viestillä.

yleisot-ja-ymparistot@2x

Yleisöt ja ympäristö

Pyrimme ymmärtämään kuinka kohderyhmämme käyttäytyvät, ajattelevat ja tuntevat paikoissa, joissa laitteemme sijaitsevat. Yksityiskohtainen ymmärrys ympäristön merkityksestä kuluttajan käyttäytymiseen auttaa räätälöimään kampanjasi niin, että mainonnan vaikuttavuus on huipussaan.

mediaratkaisut@2x

Mediaratkaisut

Tarjoamme monipuolisen valikoiman ulkomainospintoja, joista kullakin on omat vahvuutensa eri kampanjatavoitteiden näkökulmasta. Kolme ulkomainonnan avaintavoitetta ”Tavoita, vaikuta ja rakenna mainetta” mielessä pyrimme ymmärtämään mainospintojemme vahvuudet, ja kuinka ne toimivat tehokkaimmin yhdessä muiden medioiden kanssa.