23.4.2020 | Ostosympäristö, Uutiset, Liikenneympäristö, Kaupunkiympäristö, Kuluttajakäyttäytyminen

On aika suunnata katseet kohti tulevaa

Koronaviruksen (COVID-19) aiheuttama poikkeustilanne hallitsee edelleen arkeamme, mutta merkkejä paremmasta on jo havaittavissa. Kiinassa palataan hiljalleen normaaliin elämänrytmiin, ja rajoitustoimenpiteet Suomessa ovat tehonneet odotettua paremmin, joten keskustelut rajoitusten helpottamisesta on aloitettu. Positiivisen lisän tähän hetkeen tuovat myös lämmöllä hellivä aurinko sekä pitkälle edennyt kevät. Nyt onkin aika suunnata katseet kohti tulevaa ja valoisampia aikoja.

Mitä odotamme tulevaisuudelta?

Miltä tulevaisuus näyttää koronan jälkeen, mikä muuttuu pysyvästi ja mikä palaa ennalleen? Fyysiset tapaamiset ja yhteinen ajanvietto sukulaisten ja ystävien kanssa ovat takuuvarmasti taas arvossaan. Työmatkaliikenne palautuu ennalleen ja aikaa vietetään kesää kohden yhä enenevissä määrin ulkona: puistoissa, julkisilla paikoilla sekä kaupunkien keskustoissa. Moni voi kaivata normaalia ajanviettoa ja viihdykkeitä, kuten esimerkiksi shoppailua ja kulttuuririentoja, mikä tarkoittaa että myös kuluttajien rahankäyttö eri palveluihin lisääntyy. Kotimaan matkailussa on ollut näkyvissä kasvua jo muutaman edellisvuoden aikana, ja pandemian vaikutuksesta ilmiö vahvistunee entisestään – riittäähän meillä täällä katseltavaa ja kauniita paikkoja tutkittavaksi. Luontokohteiden lisäksi kotimaan kaupunkimatkailun yksi trendi on hotelliyöpyminen omalla lähiseudulla (Yle 2019).

Hiljaisia signaaleita maailmalta kannattaa seurata. Esimerkiksi Kiinassa tehtiin tutkimus kuluttajien toiveista poikkeustilan päätyttyä, ja tulosten mukaan kiinalaiset haluaisivat mieluiten mennä ulos syömään toisten kanssa, käydä ostoksilla, harrastaa ulkoliikuntaa ja matkailla. 

Mitä ihmiset haluavat tehdä poikkeustilan päätyttyä?

Kantar China Insights 2020, Survey measures coronavirus outbreak’s impact on China’s consumption

(Kantar China Insights 2020)

MIKSI MARKKINOINTIA KANNATTAA JATKAA?

Vaikka poikkeusolot luultavasti jatkuvat vielä muutaman kuukauden ajan, markkinointiin panostaminen kannattaa taas aloittaa – tai vähintään jatkaa samalla tasolla kuin ennen kriisiäkin. Tutkimukset ovat nimittäin osoittaneet, ettei budjetin leikkaaminen talouden laskusuhdanteessa ole tehokkain tapa toimia. Päinvastoin, ne yritykset jotka ovat jatkaneet tai lisänneet markkinointiaan, ovat selviytyneet voittajina kriisistä. Kun valtaosa yrityksistä leikkaa markkinointibudjeteistaan, voit kasvattaa oman brändisi näkyvyyttä sekä Share of Voicea suhteessa kilpailijoihin, ja täten saavuttaa aikaisempaa suuremman markkinointiosuuden poikkeustilanteen päätyttyä. Brändin rakentaminen ei tuo lyhyen tähtäimen voittoja, mutta se tuottaa takuuvarmoja tuloksia pidemmällä tähtäimellä.

Mainosbudjetin leikkaamisen ja
kasvattamisen
pitkäaikaiset vaikutukset

Dentsu Aegis Network, 2020-01-02

(Dentsu Aegis Network, 2020)

Tutustu artikkeliin: Miksi ja miten nyt kannattaa mainostaa?

MITEN KULUTTAJIA KANNATTAISI PUHUTELLA?

Markkinoijan kannattaa miettiä, millainen markkinointiviestinnän kärki toimii parhaiten sekä nyt että korona-ajan jälkeen, sillä nopea reagointikyky luo etumatkaa kilpailijoihin nähden. Vastuullisuusteemat korostuvat tulevaisuudessa varmasti entisestään, samoin myös avoimuus ja empatia puhuttelevat kuluttajaa. Omaan ja läheisten hyvinvointiin panostaminen korostuu varmasti vielä pitkään ihmisten prioriteeteissa, sillä turvallisuudentunteen palautumiseen voi mennä oma aikansa. Terveenä pysyminen on uusi musta. Palvelumuotoiluyritys Hellon selvitti pandemian vaikutuksia kuluttajakäyttäytymiseen. Heidän tutkimuksestaan selvisi, että:

77 % vastaajista pitää turvallisuuden tunnetta keskeisenä kriteerinä, kun he pohtivat pandemian jälkeisten ostopäätösten tekemistä sekä arjen ja loma-ajan palveluiden pariin palaamista.

Tämä onkin asia, johon brändien ja palveluntarjoajien kannattaisi tarttua, ja jota kannattaisi korostaa markkinointiviestinnässä. Brändeillä on nyt oivallinen tilaisuus luoda kestäviä tunnesiteitä kuluttajiin, mikä on nykyhetken lisäksi kannattavaa myös tulevaisuutta silmälläpitäen. Ulkomainonta tarjoaa mainion keinon puhutella kuluttajia, sillä se tuo brändisi luontevasti näkyville sinne, missä ihmiset liikkuvat ja viihtyvät kun rajoitukset vihdoin puretaan ja elämä palautuu normaaleille urilleen. Ulkomainonta on tehokas media jo senkin takia, että 55 % kuluttajista pitää sitä mieluisana viestintäkanavana (Kantar Millward Brown 2016).

 

Store-panorama-dd

Uudet tuotepakettimme vastaavat tämänhetkiseen tarpeeseen

Ulkomainonta tavoittaa tunnetusti halutun kohderyhmän oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, oikealla viestillä. Me Clear Channelilla haluamme tukea yritysten liiketoimintaa ja talouden elpymistä tuotteistamalla uusia, tavoittavia ja kustannustehokkaita paketteja mainostajille. Ulkomainonnalla voit tavoittaa turvallisesti ja edullisesti haluamasi kohderyhmän. 

Päivittyvä tilannekatsaus ulkomainonnan tavoittavuudestatutustu joustavaan flex-kampanjaamme 


Tarjoamme joustavat ja ajankohtaiset tuotepaketit, jotka on hinnoiteltu ja suunniteltu juuri tähän hetkeen sopiviksi. Haluatko luoda kanssamme vaikuttavan ulkomainoskampanjan ja hurmata asiakkaasi oikeassa paikassa, oikeaan aikaan? Ota yhteyttä ja rakennetaan yhdessä näyttävä kampanja tuotteellesi.

OTA YHTEYTTÄ Tutustu uutuustuotteisiin


Lähteet:

Dentsu Aegis Network, 2020. https://www.dentsuaegisnetwork.com/fi/fi/markkinointi-koronapandemian-ajassa/markkinointipanostusten-vahentaminen-vaikuttaa-negatiivisesti-yrityksen-kasvuun
Kantar China Insights 2020. Survey measures coronavirus outbreak’s impact on China’s consumption
Markkinointi ja Mainonta Koronakriisi voi saada aikaan uudenlaisen kilpailuvaltin palvelualoilla:”Koettu turvallisuudentunne on keskeinen kriteeri ostopäätöksessä”
Kantar Millward Brown: Ad Reaction 2016.
YLE: Kotimaanmatkailu kasvaa nuorten ja ympäristötietoisten parissa (16.7.2019)