5.7.2021 | Digitaalinen mainonta, Paikallisratkaisut, Tutkimus, Liikenneympäristö, Kaupunkiympäristö, Mainonnan toimivuus, Kuluttajakäyttäytyminen, Tutkimus: mainonnan vaikuttavuus

Ohittamaton ja tehokas ulkomainoskampanja

Ulkomainonta tavoittaa käytännössä kaikki suomalaiset. Ulkomainoskampanjalla saat viestillesi uskomattoman toiston, eikä sitä voida ohittaa. Se seuraa eri ikäisiä kuluttajia päivän aikana, ajasta ja paikasta riippumatta. Ei olekaan ihme, että ulkomainonta on perinteisten medioiden ainut kasvaja, johon mediakentän muutokset eivät ole vaikuttaneet negatiivisesti.

Kun kuluttajien kodin ulkopuolella viettämä aika kasvaa vuosi vuodelta, ulkomainoskampanjoillekin altistutaan aiempaa enemmän. Kantar TNS:n1 toteuttaman tutkimuksen mukaan ulkomainonta tavoittaa viikon aikana parhaimmillaan jopa 99 % suomalaisista, mihin eivät muut mediat pysty.

Ulkomainontaa ei myöskään voi ohittaa. Kun mainokset ovat osa kaupunkimaisemaa, niitä ei voi estää tai jättää huomiotta samalla lailla kuin esimerkiksi verkossa näkyviä bannerimainoksia, TV-ohjelmien tauoilla esitettäviä mainoksia tai fyysisiä sanoma- ja aikakauslehtimainoksia. Käyttömedioista poiketen ulkomainokset eivät keskeytä tekemistä, mikä tekee niistä vastaanottajilleen hyväksyttävämpiä.

Ulkomainoskampanjoita kohtaan ollaankin vastaanottavaisia ja tyypillisesti ne jopa koetaan positiivisina sekä lisäarvoa tuottavina sisältöinä pelkkien mainosten sijaan. Myös Kantarin2 globaalista tutkimuksesta selviää, että vaikka kuluttajat käyttävät yhä enemmän aikaa netissä, niin ulko- ja tv-mainontaan suhtaudutaan läpi ikäryhmien kaikista suotuisimmin.

 

ULKOMAINONTA TAVOITTAA

Kotipizza on yksi monista tyytyväisistä asiakkaistamme, joka on ottanut ulkomainoskampanjat vahvasti omaan mediamixiinsä.

 

”Kotipizzan ROMI-mallinnuksen tulokset todistavat, että ulkomainontaan sijoitetut eurot tuottavat myyntiä, investoinnin ollessa merkittävän ROMI-positiivinen. Ulkomainonta on media, joka todistetusti tavoittaa – ja se myös huomataan.

Ulkomainonnan avulla saadaan kampanjalle rakennettua myös korkea toistotaso, mikä tekee siitä muistuttavan median. Nämä ovat brändinrakennuksen kannalta oleellisia ominaisuuksia, ja Kotipizza onkin todennut ulkomainonnan toimivan erityisen hyvin brändilliseen näkyvyyteen. Ja mikä tärkeintä, ROMI-mallinnus on todentanut tällä brändillisellä tekemisellä olevan huomattava vaikutus yrityksen myyntiin”,

kertoo Johanna Kuosmanen, Kotipizzan Digital & Customer Experience Director.

 

Kotipizza on jo aiemmin tunnistanut erilaisia analyyseja hyödyntämällä sen, että ulkomainonta tavoittaa Kotipizzan massakohderyhmän tehokkaasti. Digitaaliset mainospinnat mahdollistavat viestin varioinnin eri ajankohtina ja eri paikoissa jatkuvana Kotipizzasta muistuttavana mainosmuotona. Digitaalinen ja dynaaminen ulkomainonta ovat mahdollistaneet erilaisia luovia kokeiluja, joiden tulokset ovat olleet erinomaisia. Vaikuttavuus ja huomaaminen kokeiluissa on ollut omaa luokkaansa. Kotipizzalla odotetaankin innolla digitaalisen ulkomainonnan innovaatioita, joita teknologian kehittyminen ja datan helpompi hyödyntäminen ulkomainonnassa mahdollistavat.

Digitaalinen maantiemedia Panorama on tuonut uskomattomia tuloksia

Kotipizza hyödyntää kotimaisen Sellforten rakentamaa ROMI-mallinnusta, joka mittaa markkinointi-investointien tuottoa. Mallin avulla Kotipizza on voinut tehostaa ja monipuolistaa markkinointiaan entisestään, ja panostukset eri medioihin määräytyvätkin juuri ROMI:n mukaan. Mallinnuksen myötä on voitu nähdä, mitkä mainosratkaisut sekä -viestit toimivat parhaiten.

Erityisesti digitaalisen maantiemediamme, Panorama-verkoston ROI on yllättänyt upealla 2,9:n lukemallaan – jokainen mainontaan sijoitettu euro tuo yritykselle lähes 3 euroa liikevaihtoa! 

 

Luotettava ja varma massamedia

Ulkomainonta kohtaa kuluttajan kaikkialla ja se tavoittaa eri ikäisiä ihmisiä tasaisesti koko päivän ajan. Mainoslaitteiden sijainti keskeisillä ja vilkkailla paikoilla tarjoaa jo luonnostaankin mainion keinoin tavoittaa kuluttajat siellä missä he liikkuvat, viihtyvät, viettävät aikaa ja tekevät ostoksia.

Ulkomainonta eroaa muista medioista myös siksi, että me tiedämme, millaisessa ympäristössä mainos kohdataan. Nähdäänkö se esimerkiksi kauppakeskuksissa tai päivittäistavarakaupoissa juuri ennen ostohetkeä vai nähdäänkö se sateisella kadulla? Me tiedämme sen. Mainostaja voi luottaa siihen, että mainosympäristö on turvallinen ja mainos sopii ympäristöönsä erinomaisesti.

Mainosviesti S-ryhmän kauppojen lähellä? Onnistuu. Kuten onnistuu myös kohdentaminen K-Marketien, rautatieasemien, haluamasi ravintolan tai vaikka apteekin läheisyyteen. Kattava mainosverkostomme takaa sen, että voit tavoittaa juuri haluamasi kohderyhmän haluamassasi paikassa.

 

Lue Kotipizzan ulkomainoskampanjoista lisää:
KOTIPIZZA TUNNISTAA ULKOMAINONNAN ROOLIN YHÄ TARKEMMIN
Case: Kotipizza puhuttelee hyperlokaaleilla viesteillä

 


 

LÄHTEET
1. Kantar Mind 2021. Ulkomainonnan mittaaminen ja tulokset 2018-2020

2. Kantar & Millward Brown Study. Ad Reaction – Gen X, Y and Z. 2017.
3. Kantar, Mainosvuosi 2019.