18.4.2019 | Liikenneympäristö

MOOTTORITIE ON KUUMA!

 NÄY ISOSTI SIELLÄ MISSÄ SUOMALAISET LIIKKUVAT.

Kesäisin suomalaiset viettävät enemmän aikaa tien päällä. Kotimaan kohteet kiinnostavat monipuolisesti ja lomamatkat tehdään useammin yhdessä perheen kanssa. Mökkeilyn ja sukuloinnin lisäksi erityisesti nuoret suuntaavat festareille ja muihin kesätapahtumiin. Kaksi kolmesta suomalaisesta sanoo kaipaavansa kesäistä kruisailua, ja huviajelu on selkeästi suurin syy kesäauton hankkimiseen. Lisääntynyt aktiivisuus näkyy autolla matkustettujen kilometrien kasvuna kesäisin, ja henkilöauto onkin selvästi yleisin kulkutapa alle 300 km matkoilla. Teiden varsilla mainostaminen tarjoaakin oivan mahdollisuuden vaikuttaa autoileviin kuluttajiin:Tutustu Liikenneympäristö-tuotteisiin

"Automatkojen aikana keskustellaan monipuolisesti erilaisista ostoksista, jopa 97 % suomalaisista kertoo autossa käytyjen keskusteluiden vaikuttaneen ostopäätökseen."

Ja mikäs sitä keskustelua paremmin synnyttäisikään kuin matkan varrella kohdattu mainonta! Mainonta kodin ulkopuolella myös ohjaa ostoksiin, sillä 68 % suomalaisista on vieraillut ostopaikassa matkalla nähdyn mainonnan perusteella. Clear Channelin jättitauluverkoston avulla pystyt tavoittamaan autoilijat ISOSTI sekä valtakunnallisesti että paikallisesti.

TUTUSTU JÄTTITAULUKAMPANJAAN