23.1.2020 | Digitaalinen mainonta, Ostosympäristö, Kauppakeskusmedia

Kauppakeskus Lohi osaksi kattavaa kauppakeskusmedian verkostoamme

Clear Channelin kauppakeskusmedian verkosto on kasvanut jälleen. Uutuuttaan hohtava ja upea kauppakeskus Lohi on nyt osa kattavaa verkostoamme, johon kuuluu yhteensä 38 upeaa kauppakeskusta.

 

Kauppakeskus Lohi sijaitsee Lohjalla, aivan kaupungin ytimessä ja kauppakeskuksen avajaisia vietettiin syyskuussa. Lohi on S-Ryhmän kauppakeskus, joka kuuluu Suur-Seudun Osuuskauppaan. Se on viihtyisä keskus, josta löytyy monipuolinen kattaus palveluita arkiseen asiointiin ja muotia, kauneutta sekä hemmottelua. Kauppakeskuksessa on lähes 20 liikettä, muun muassa S-Market, Sokos ja Alko, ja sen yhteydessä toimii myös Laurea-ammattikorkeakoulun kampus.

 

Kauppakeskukseen on sijoitettu 6 digitaalista näyttöä ja viikkotavoittavuus on 276 442 kontaktia.

 

hurmaa kauppakeskuskävijät

 

Uusia kauppakeskuksia rakennetaan keskeisille paikoille kiihtyvällä tahdilla, ja suomalaiset vierailevatkin näissä kaupan keskittymissä ahkerasti. Ostopolkututkimuksemme mukaan 66 % kertoo hoitavansa talouden ruokaostokset kauppakeskusvierailunsa aikana ja kolmasosa päätyy vaateostoksille. Ostoskasseihin kertyy monipuolisesti myös muita ostoksia.

 

Kauppakeskukset koetaan myös sosiaaliseksi ympäristöksi, johon on mukava mennä ruokailemaan, kahvittelemaan ja viettämään aikaa palveluiden parissa. Kolmasosa Ostopolkututkimuksemme vastaajista kertoo viihtyvänsä kauppakeskuksessa vähintään tunnin kerrallaan, mutta ajanvietto kauppakeskuksissa tulee varmasti lisääntymään yhä monipuolisemman palvelu- ja elämystarjonnan myötä.

 

Kauppakeskus on optimaalinen paikka tehdä kuluttajaan vaikutus näyttävällä ja huomiota herättävällä mainonnalla, sillä se on ympäristö, johon mennään viihtymään, inspiroitumaan ja hakemaan elämyksiä. Ostoskäytävillä liikutaan avoimin mielin. 63 % suomalaisista kertoo tekevänsä lopullisen tuotevalinnan vasta kauppakeskuksessa. Kauppakeskusmainonta on olennaisessa roolissa ohjaamassa vastaanottavaisin mielin ostopaikkojen läheisyydessä liikkuvia kuluttajia. Lähes kaikki kauppakeskuskävijät ovat huomanneet mainontaa vierailunsa aikana, ja 42 % kertoo ostaneensa jonkin mainosnäytöllä näkemänsä tuotteen.

 

kauppakeskusmediamme

 

Mainonta ostosympäristössä tavoittaa kuluttajat päätöksen kannalta merkityksellisimmällä hetkellä. Clear Channelin digitaalinen verkosto kauppakeskuksissa on kiistatta markkinoiden laajin ja tehokkain. Rakennamme kampanjallesi näkyvyyden kuluttajan ostopolun vaikuttavimmille ja keskeisimmille paikoille!

 

Kauppakeskusmedia tarjoaa mahdollisuuksia niin valtakunnalliseen peittoon kuin paikalliseen näkyvyyteen. Mahdollistamme tehokkaan näkyvyyden kuluttajan ostopolun tärkeimmillä hetkillä. Mainostajan käytettävissä on massiivinen digitaalisten mainospintojen verkosto keskusten sisällä, suuria Shopping Wall -näyttöjä maksimaalisen vaikutuksen tekemiseen sekä promootiomahdollisuudet esimerkiksi tuotejakelua- ja lanseerauksia varten.

 

Tutustu valtakunnalliseen kauppakeskusmedian verkostoomme.

kauppakeskusmediamme

 

Lohjan Lohen mainosmyynti on alkanut. Ota yhteyttä myyntiimme!

OTA YHTEYTTÄ


LÄHDE: Clear Channel Suomi: Ostopolkututkimus (2018)