Ostosympäristö, Kaupunkiympäristö

Helsinki Missio Yksinäisyyden Vangit

Helsinki Missio halusi herättää huomiota osallistavalla erikoistoteutuskampanjalla yksinäisyyttä vastaan.

TEHOKAS MAINOSKAMPANJA YKSINÄISYYTTÄ VASTAAN

HelsinkiMission näyttävä ”Vapauta yksinäisyyden vangit” –kampanja toteutettiin marraskuussa 2015 vaikuttavalla erikoistoteutuksella. HelsinkiMission vapaaehtoiset astuivat Clear Channelin neljään mainospilariin Helsingin keskustan vilkkailla kulkureiteillä. Lisäksi kampanja toteutettiin rautatieasemalla ja neljässä eri kauppakeskuksessa kattavalla Shopping Digital – mainosverkostolla.

Kampanjan pääviesti oli: ”Yksinäisyys on kuin vankila. Yli 400 suomalaista odottaa yksinäisenä toista ihmistä. Voit vapauttaa yksinäisyyden vankeja tukemalla HelsinkiMission työtä lahjoituksin.”

Järjestön tavoitteena oli kerätä lahjoituksia yksinäisyyden vastaiseen työhön. Saadut varat käytettiin uusien vapaaehtoisten ja tukihenkilöiden rekrytointiin ja koulutukseen, sekä ammattiavun toteuttamiseen.

HelsinkiMission markkinointipäällikön Helena Hulkon mukaan molemmat ulkomediat olivat todella pysäyttävät. Pilarit herättivät lukuisia keskusteluja yksinäisyydestä kaupunkilaisten ja HelsinkiMission vapaaehtoisten välillä. Shopping Digital mainoslaite sisälsi maksulaitteen ja reagoi liikkeeseen, jonka vuoksi laiteverkosto toimi innovatiivisena ratkaisuna saamaan ohikulkijat lahjoittamisen äärelle.

Lähde: HelsinkiMissio, Markkinointipäällikkö Helena Hulkko

helsnkimissio-sd-2-480x270-c-default

Ensimmäistä kertaa Suomessa ulkomainoksiin kytkettiin maksupääte, jolla ohikulkija pystyi tekemään lahjoituksen pankkikortillaan. Samalla hetkellä kun maksu oli suoritettu, mainoksen kalterit avautuivat.

TAVOITTAVUUS

Kampanjassa yhdistettiin digitaalisia näyttöjä ja perinteisiä mainospilareita luovalla tavalla näyttäväksi kampanjakokonaisuudeksi, joka tavoitti 17,7 miljoonaa kontaktia (OTC) kampanjaviikon aikana.

 

Tutustu Ostoympäristö-tuotteisiin Tutustu Kaupunkiympäristö-tuotteisiin

Ostosympäristö - lue asiakastarinoita

Lumenen ”Löydä uusi luottomeikkivoiteesi” –kampanja

Ostosympäristö

Lumenen ”Löydä uusi luottomeikkivoiteesi” –kampanja

Clear Channel lisäsi huomioarvoa erikoistoteutuksella LUMENEN TAAVOITTAVA ERIKOISTOTEUTUS ”Löydä...
Lue lisää
Vallila ihastutti empaattisella #hatunnosto kampanjallaan

Ostosympäristö

Vallila ihastutti empaattisella #hatunnosto kampanjallaan

Ulkomainonta valittiin mukaan Vallilan mainoskampanjaan, sillä sen avulla voidaan saada laaja...
Lue lisää
L'Oréal lanseerasi uutuustuotteen hyödyntäen realistista 3D-toteutusta

Ostosympäristö

L'Oréal lanseerasi uutuustuotteen hyödyntäen realistista 3D-toteutusta

L'Oréalin uutuustuote Revitalift Clinical Vitamin C Serum lanseerattiin upealla 3D-toteutuksella....
Lue lisää

Kaupunkiympäristö - lue asiakastarinoita

Sähköyhtiö Enefit tuotiin näyttävästi Suomen markkinoille

Kaupunkiympäristö

Sähköyhtiö Enefit tuotiin näyttävästi Suomen markkinoille

Viron suurin sähköyhtiö Eesti Energia laajensi Suomeen keväällä 2018. Tytäryhtiö Enefit tuotiin...
Lue lisää
Etäisyyttä mittaava ulkomainoskampanja koitui menestyksekkääksi

Kaupunkiympäristö

Etäisyyttä mittaava ulkomainoskampanja koitui menestyksekkääksi

Helsinki on jo pullollaan monipuolista ravintolatarjontaa, mutta ravintoloitsijat Jarkko Myllymäki...
Lue lisää
Foodora houkutteli tamperelaisia tilausruuan pariin

Kaupunkiympäristö

Foodora houkutteli tamperelaisia tilausruuan pariin

Maaliskuussa 2020 Foodora houkutteli tamperelaisia tilausruuan pariin hyperlokaaleilla...
Lue lisää