Ostosympäristö, Kaupunkiympäristö

FOX YHDISTI ULKOMAINONNAN VAIKUTTAVAAN MARKKINOINTITEMPAUKSEENSA

Vaikka ulkomainonta on tehokas mainoskeino jo sellaisenaan, sen merkitystä muiden kampanjoiden tehostekeinona ei tule unohtaa. Ulkomainonta tarjoaa ainutlaatuisen keinon lisätä kampanjan näkyvyyttä sekä toistoa huomattavasti. Lokakuussa FOX hyödynsi vaikuttavaa the Wall -diginäyttöä osana mieleenpainuvaa mainoskokonaisuutta, joka toi muukalaisten hyökkäyksen Narinkkatorille. Ulkomainonnan avulla installaation ja uutuussarjan välille saatiin luotua luonteva yhteys. 

asiakas: FOX
tavoite: Saada mahdollisimman korkeat katsojaluvut
kohderyhmä: 24-54 vuotiaat miehet sekä yli 54 vuotiaat naiset, jotka lukeutuvat joko sci-fi, draama tai action faneiksi.
kampanja-aika: 29.10.2019

PYSÄYTTÄVÄ KOKONAISUUS YLLÄTTI OHIKULKIJAT

Miltä kuulostaisi, jos televisiosarjan tai elokuvan miljöön voisi tuoda katsojien käsinkosketeltavaksi? Nykypäivänä se ei enää ole mahdotonta. Lokakuun lopussa FOX jatkoi rohkeaa markkinointiperinnettään ja loi faneilleen Narinkkatorille autenttisen ympäristön, jossa he voivat virittäytyä tulevan uutuussarjan, War of the World:sin jännittävään tunnelmaan.

Mieleenpainuvan tempauksen ajaksi Kauppakeskus Kampin edusta eristettiin huomionauhalla ja paikalle ilmestyi armeijan varusteisiin pukeutuneita erikoisjoukkoja, tiedemiehiä sekä panssariajoneuvo. Valtava, 108m2 digitaalinen mainosnäyttömme, The Wall tuki tehokkaasti installaation viestiä.

Kokonaisuuden vaikuttavuus korostui erityisesti pimeällä. Kampanja sai ohikulkijat pysähtymään. Se yllätti, jännitti ja hätkähdytti. Pienen hetken ajan saattoi miettiä saapuneensa muukalaisten hyökkäyksen keskelle. Katsoja pääsi kuitenkin huokaisemaan helpotuksesta heti, kun hän huomasi aiheeseen liittyvän mainoksen digitaalisella näytöllämme. Mainos loi luontevasti yhteyden installaation sekä FOX:in uutuussarjan välille.

ihmisiä-katsomassa

VAIKUTTAVA KAMPANJA SAI IHMISET KERÄÄNTYMÄÄN INSTALLAATION YMPÄRILLE

Onnistunut kampanja sai hyvin ansaittua näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja uutisissa, kuten Iltalehdessä sekä Markkinointi ja Mainonta -lehdessä. Paikalle kerääntyi paljon ihmisiä, ja monet heistä ottivat valokuvia näyttävästä kokonaisuudesta. FOX:in markkinointipäällikkö Nina Walldén käyttäisi ulkomainontaa mielellään jatkossakin ja hän kehuu yhteistyötä Clear Channelin kanssa erittäin joustavaksi.

”On mahtavaa, että rohkeat mainoskampanjat ovat yleistyneet. FOX on jo useita vuosia ollut edelläkävijä innovatiivisten ja uskaliaiden kampanjoiden toteuttamisessa. Olen erittäin kiitollinen, että meidän mainospintamme valittiin vahvistamaan tätä uskomattoman vaikuttavaa toteutusta. Ulkomainonta sopii monipuolisesti erilaisiin tarpeisiin ja kuten tässäkin kampanjassa huomattiin, se on mahtava keino tuoda lisää tehoa lähes mihin tahansa kampanjaan”,
kertoo Account Manager Mika Lievonen Clear Channel Suomi Oy:stä.

Tutustu Kaupunkiympäristö-tuotteisiin Tutustu Ostoympäristö-tuotteisiin

ERINOMAINEN KEINO RAKENTAA BRÄNDIÄ

Vaikuttavien premium-diginäyttöjen tehokkuudesta on tehty laaja kartoitus1, jossa kuluttajatutkimuksen lisäksi menetelminä käytettiin neurotiedettä sekä etnografiaa. Digitaalista premium-ulkomainontaa hyödyntävät brändit koetaan vahvemmiksi monilla tavoin. Premium DOOH2 saa tutkimuksen1 mukaan brändin vaikuttamaan korkealaatuisemmalta, ikonisemmalta ja voimakkaammalta. Ne ovatkin erinomainen keino silloin, kun halutaan rakentaa brändiä tai lanseerata jotakin näyttävästi. Premium-diginäytöt sopivat hyvin myös tapahtumien sekä FOX:in kampanjan kaltaisten, vaikuttavien installaatioiden tueksi.

”Digitaalisessa mainospinnassa brändit vangitsevat katseen sekä näyttävät upeilta ja vaikuttavammilta.”

Lue artikkeli Brand Fame Uncovered -tutkimuksesta tai ota meihin yhteyttä, niin kerromme lisää! 
Build brand fameTARJOUSPYYNTÖ

 

ULKOMAINONTA TUO TEHOKKUUTTA JOKAISEEN KAMPANJAAN

Ihmiset viettävät valtavan osan ajastaan kodin ulkopuolella eikä ulkomainontaa voi ohittaa. Siksi se tarjoaa ainutlaatuisen keinon lisätä kampanjan näkyvyyttä sekä toistoa huomattavasti. Ulkomainonta on erityinen mainosmuoto myös siksi, että sen avulla asiakas voidaan tavoittaa ostopolun jokaisessa eri vaiheessa. Se tavoittaa jopa 90 %3 kuluttajista, ja onkin aivan täydellinen massamedia.

Massamedian maineestaan huolimatta ulkomainontaa voidaan kohdentaa aikaisempaa tehokkaammin. Kehitämme jatkuvasti yhä parempia kohdentamiskeinoja. Seuraamalla somekanaviamme pääset lukemaan niistä ensimmäisten joukossa. Voit jo aloittaa tutustumisen tulevaan Heartbeats-konseptiimme lukemalla artikkelimme Helsinki-Vantaan lentoasemaan liittyen. Lisää informaatiota laajenevista kohdentamismahdollisuuksista on tulossa pian! Voimme jo paljastaa sen verran, että kehittämämme keinot perustuvat valtavaan määrään laadukasta dataa, joka on kerätty useista eri lähteistä.

tilaa uutiskirjeemme lue artikkeli Finavian ja Clear Channelin yhteistyöstä

lähikuva

 

LÄHTEET
1. Brand Fame Uncovered, 2016 (n. 1000)
Tutkimuksen on toteuttanut Cog Research, joka yhdistää tutkimuksissaan korkealaatuisia kvantitatiivisia sekä kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimus on toteutettu Clear Channel UK:n toimeksiannosta.
2. DOOH eli digital out-of-home media
3. Intelligence: Ten reasons why out-of-home advertising outperforms, 2017

Ostosympäristö - lue asiakastarinoita

3 Kaveria hyödynsi kesän tarjoamia mahdollisuuksia mainonnassaan

Ostosympäristö

3 Kaveria hyödynsi kesän tarjoamia mahdollisuuksia mainonnassaan

Suomalaiset rakastavat jäätelöä – kuulumme jäätelönsyöjien kärkimaihin ja kesällä jäätelönkulutus...
Lue lisää
PEPSODENT KUTSUI KULUTTAJAT HYMYILEMÄÄN KANSSAAN

Ostosympäristö

PEPSODENT KUTSUI KULUTTAJAT HYMYILEMÄÄN KANSSAAN

Hymyjen tarina -kampanja ilahdutti kauppakeskuskävijöitä hyödyntämällä täysin uudenlaista...
Lue lisää
Ulkomainokset lisäsivät juureen leivottujen Pågen-leipien tunnettuutta

Ostosympäristö

Ulkomainokset lisäsivät juureen leivottujen Pågen-leipien tunnettuutta

Pågenin kekseliäät ulkomainokset houkuttelivat herkullisen leivän pariin ja lisäsivät yrityksen...
Lue lisää

Kaupunkiympäristö - lue asiakastarinoita

Unfold Finlayson herätti huomiota Tampereen katukuvassa

Kaupunkiympäristö

Unfold Finlayson herätti huomiota Tampereen katukuvassa

Unfold Finlaysonin seikkailumieltä ja arvoitusta herättävät ulkomainokset herättivät kaduilla...
Lue lisää
Telia kutsui yritykset tukemaan pienyrittäjiä

Kaupunkiympäristö

Telia kutsui yritykset tukemaan pienyrittäjiä

Maalis-huhtikuun 2020 vaihteessa olimme mukana tukemassa Telian #yhdessä-kampanjaa, jossa haluttiin...
Lue lisää
Helsingin Sanomat – Land of free press

Kaupunkiympäristö

Helsingin Sanomat – Land of free press

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin tavatessa Suomessa...
Lue lisää